YNNIN POIKIEN UNKARIN MATKA 9.–17.6.2010
Matka alkoi keskiviikkoiltana 9.6., kun pojat hyvästelivät saattamassa olleet perheensä Ynnin pihalla lähtölaululla ja bussi käänsi keulansa kohti Helsinkiä. Joku ehkä sai bussimatkalla hieman nukuttuakin, mutta viimeistään Mäntsälässä aamupalalla klo 4 kaikki olivat jo hereillä.
Lento Budapestiin kesti reilut 2 tuntia. Perillä meitä oli vastassa oppaamme János Zilahi. Hän kertoi, että Unkarissa oli satanut parisen kuukautta yhteen menoon ja saapumispäivämme oli vasta toinen aurinkoinen päivä ja lämmintä oli +35 astetta.
Matka jatkui kohti Siófokia, mutta helteisen ilman vuoksi kaarsimme ensin markettiin hakemaan juomavettä. Sitä ryhmämme joi tällä reissulla varmaankin satoja litroja, sillä sää meitä suosi – lähes koko matkan ajan paistoi aurinko ja lämpötila pysytteli reilussa +30 asteessa.
Majoittumisen ja ruokailun jälkeen koko porukka kiirehti uimaan Balatonjärveen. Vesi oli jo yli 20 asteista ja järven pohja hienoa hiekkaa. Unkarilaisia rannalla oli vielä vähän, sillä oli arkipäivä ja lomakausi vasta alkamassa. Lauantaina palatessamme Budapestiin vastaantulevien kaista oli jo täynnä Balatonin rannalle matkaavia.
Perjantaina lähdimme laivamatkalle Balatonjärvelle ja vierailimme Tihanyn niemimaalla yli tuhat vuotta vanhassa benediktiiniluostarissa, jossa saimme opastusta englanniksi. Luostariin on haudattu v. 1060 kuollut Unkarin kuningas Andreas I (Endre).
Illalla oli matkan ensimmäinen esiintyminen Siófokin evankelisluterilaisessa kirkossa yhdessä paikallisen nuorisokuoron kanssa. Kirkkoa ympäröi pieni Oulu-puisto. Kirkko ei ollut kovin suuri, mutta erittäin persoonallisen näköinen. Se oli rakennettu kansanomaiseen tyyliin ja materiaalina oli pääosin puu. Pääsisäänkäynnin yläpuolelle kaartuivat enkelin siivet suojelemaan sisään käyviä.
Vaikka päivä oli ollut raskas helteestä johtuen, pojat lauloivat todella hyvin. Päivä päättyi uintireissuun auringon jo laskiessa.
Lauantaina siirryimme Budapestiin. Majapaikkamme oli Budan vuorilla luonnonsuojelualueen vieressä sijaitseva nuorisoleiri. Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Lähes nelituntisella kierroksella ehdimme nähdä tärkeimmät Budapestin nähtävyydet ja János kertoi myös mielenkiintoisia tarinoita Unkarin historiasta. Kiertoajelu päättyi Babér- kadun roomalaiskatoliseen kirkkoon, joka oli kuoron toinen esiintymispaikka. Iltamessun jälkeen klo 19 alkoi konsertti, jossa esiintyi myös paikallinen Stella-kuoro. Poikien laulu kuulosti todella hienolta isossa kirkossa. Lopuksi kuorot esittivät yhdessä unkarilaisen Esti dal – iltalaulun.
Sunnuntaina matkasimme Budapestin ulkopuolelle Gödöllöön, jossa tutustuimme keisari Franz Josefin ja hänen vaimonsa Elisabetin (tuttavallisemmin Sissi) kesälinnaan. Linna on kunnostettu entiseen loistoonsa ja toimii nykyään museona, jossa esitellään keisariparin elämää linnassa.
Linnakierroksen jälkeen menimme katsomaan karhuja. Yksityinen henkilö oli perustanut karhujen kodin, jonne tuotiin loukkaantuneita karhuja toipumaan vammoistaan. Vaikka olikin kuuma ilma, muutama pienempi karhu oli kiinnostunut katselijoista, mutta suuret urokset loikoilivat hieman syrjemmällä.
Sunnuntain esiintyminen oli Fótin kulttuuritalossa yhdessä musiikkikoululaisten sekä Fótin musiikinystävien kuoron kanssa. Ruokailun jälkeen kuorot innostuivat laulamaan yhdessä ja me kuulijat saimme nauttia vielä toisen kerran iloisesta tunnelmasta ja laulusta.
Maanantaiaamuna ukkonen jyrisi ja sateli hieman vettä. Ohjelmassa oli patikointi Janos-vuoren näköalatornille. Polku kulki läpi hienon luonnonsuojelualueen, jossa puut olivat aivan valtavia. Matkaa jatkettiin lastenrautatiellä, jota hoitavat lapset lähes kokonaan. He toimivat konduktööreinä, lähettäjinä ja asemapäällikköinä, vain veturinkuljettajat ovat aikuisia. Rata on 11 km pitkä ja kulkee Budan vuoristomaisemissa. Lyhyen tunnelimatkan aikana valot välillä sammutettiin ja silloin kaikkien piti kiljua. Pääteasemalla pääsimme tutustumaan varikkoon, jossa kunnostettiin vanhoja vetureita ja vaunuja rautatien juhlavuoden (60v) kunniaksi.
Iltapäivällä lähdimme kohti viimeistä esiintymispaikkaa, Ujpestin Erzsebet-koulua. Ensimmäisenä pääsimme syömään tulista gulassi-lihakeittoa. Tuliaisina koululle veimme Väinämöisen palttoon nappeja ja ruisleipää sekä suomalaista metvurstia ja poroa. Paistoimme heille myös lettuja, joiden kanssa tarjosimme suomalaisia marjahilloja. Koululaiset esittivät meille omaa ohjelmaa ja pojat lauloivat. Esiintymisten jälkeen valtava puheensorina täytti koulun ruokasalin. Paikallinen englanninopettaja kiitteli poikien hyvää englanninkielen taitoa ja kohteliasta käytöstä.
Koululta matkasimme illan pimetessä takaisin lastenrautatielle. Rautatien johtaja Gyula Vinis vaimonsa Marikan kanssa oli kutsunut meidät illalliselle radan varrella metsän keskellä olevalle kerhohuoneelle. Illallisen jälkeen pihalla paloi nuotio ja emäntä paistoi jälkiruokaa, suolaisia ohuita munkkeja, joiden päälle laitettiin smetanaa, juustoraastetta ja valkosipulia. Nuotion ympärillä laulettiin ja nautittiin tulen loimusta pimeässä metsässä.
Tiistai oli viimeinen päivämme Budapestissä. Käytössämme ei ollut enää bussia, vaan lähdimme julkisilla kulkuneuvoilla matkaan. Lähes 30 hengen porukan liikuttaminen paikallisbussilla ja metrolla oli oma seikkailunsa. Kiiruhdimme kohti Tonavan rantaa, josta matka jatkui kohti Szendendreetä. Matkalla nähtiin, että rankkasateiden vuoksi Tonavan vesi oli edelleen korkealla, rantapuita seisoi edelleen vedessä, vaikka vedenpinta olikin jo laskenut huomattavasti huippukorkeudesta. Szendendre sijaitsee n. 18 km Budapestin pohjoispuolella ja on tunnettu taiteilijayhteisöistään ja käsityöläisistään. Täältä isommat pojat palasivat junalla Budapestiin ostoksille ja pienemmät pojat hankkivat tuliaisensa Szendendren pikkukujilta.
Viimeinen ilta Budapestissa päättyi illallisristeilyyn Tonavalla. Pojat esiintyivät ja pääsivät soittamaan orkesterin kanssa. Tunnelma oli rento ja muutama rohkea haki italialaisperheen kolme teinityttöäkin tanssimaan.
Matkasta selvittiin ilman suurempia kommelluksia, muutamaa huoneen avainta etsittiin tai joskus jäi matkasta esiintymispaita tai – kengät, mutta aina löytyi lainatavara tilalle, mitäs siitä, vaikka kengät olivat 6 numeroa liian suuret.
Keskiviikkona oli kotiinpaluu. Budapestissa satoi vettä kaatamalla. Tulkkimme János toivotti meille oikein hyvää kotimatkaa ja toivoi näkevänsä meidät vielä Budapestissä. Hän vertasi ystävyyttämme laituriin, joka antaa tukea, olit sitten lähdössä tai tulossa.
Helsingissä ei enää pelkästään T-paidalla enää tarjennut, mutta mukava oli tulla kotiinkin.
Haluan kiittää matkanjohtaja Kaija Järveliniä ja paikallista opastamme János Zilahia mielenkiintoisesta ja antoisasta matkaohjelmasta sekä kaikkia matkalla olleita iloisesta matkaseurasta.
Köszsönöm!
Huoltaja Aila Kokko