Kansainvälisyys

Kansainvälinen toiminta muodostuu kuoron osallistumisesta noin joka toinen vuosi kuorofestivaaleihin tai omatoimisista esiintymis- ja konserttimatkoista.

Kuoron jäsenet ovat Sulasolin / Nuorten Kuoroliiton jäseniä. Sulasol on puolestaan Europa Cantat -organisaation jäsen, jolloin Europa Cantat on ollut merkittävä yhteistyötaho kuoron osallistuessa Europa Cantat Junior -festivaaleihin.

Tiernatoiminnan kansainvälistämistä jatketaan ja kehitetään. Ynnin Poikien edustustiernaryhmä on jo useampana vuonna ollut Stuttgartin joulutorin avajaisviikolla esiintymässä. Suomalaisen ja oululaisen tiernapoikaperinteen vaaliminen muun muassa Stuttgartin joulutorilla osaltaan edistää suomalaisen kulttuuriperinteen vientiä. Tämän on mahdollistanut yhteistyö Euroregion ry:n kanssa.

Oulun liikekeskus ry ja Tiernasäätiö ry lähettävät myös vuosittain tiernaryhmän edustamaan Oulua ja viemään joulun ilosanomaa. Ynnin Poikien tiernaryhmillä on ollut useana vuonna kunnia toimia lähettiläsryhmänä. Viimeksi tiernaryhmä oli edustusmatkalla Brysselissä vuonna 2006.

Matkat

Länsi-Saksa 1982, Saksa 1997

Sveitsi 1982

Ruotsi 1984

Englanti 1984, 1999

Turkki 1987

Israel 1989

Unkari 1992, 1996, 2001

Viro 1994, 2000, 2001

Espanja 2005

Tsekki 2008

Venäjä: Petroskoi 2010, 2012, Pietari 2013

Viro ja Latvia 2014